Kotimaisia ja virolaisia tähtiä Helsingin Musiikkimessuilla
Tiedote 27.10.2011
Kotimaisia ja virolaisia tähtiä Helsingin Musiikkimessuilla
Tänään avautuvilla Helsingin Musiikkimessuilla uppoudutaan kotimaan ja messujen teemamaan Viron musiikkitarjontaan. Haastatteluun ja esiintymään saapuu monipuolinen kattaus artisteja sekä alan vaikuttajia. Kolmatta kertaa järjestettävä tapahtuma on kasvattanut näytteilleasettaja- sekä neliömääräänsä tasaisesti vuosi vuodelta ja tänä vuonna mukana on myös aiempaa laajempi valikoima soittimia.
Musiikkimessuille osallistuu yli 70 näytteilleasettajaa ja tasaisesti kehittyvä tapahtuma on siirretty Messukeskuksen halleihin 1 ja 6 Helsingin Kirjamessujen ja Viini, ruoka hyvä elämä -tapahtuman välittömään yhteyteen. Uusien näytteilleasettajien myötä mukaan on saatu entistäkin laajempi kirjo soittimia kitaroista sähkörumpusetteihin.
Tähtiä meiltä ja Suomenlahden takaa
Metro Live -lavalle nousevat avajaispäivänä virolainen indie-yhtye Ewert and The Two Dragons, elektrofolkin edustaja Pastacas, elektronisesti maustettua poppia esittävä Iiris, etnofolkin edustaja Mari Kalkun with the band sekä Jaan Pehk alias Orelipoiss. Torstaina on mahdollista seurata myös virolaiseen musiikkiin ja festivaaleihin liittyviä haastatteluja Radio Aalto-lavalla. Aiheista keskustelevat mm., Joose Berglund (Stupido Records), Sami Häikiö (Music Export Finland), Kristo Rajasaare (Rabarock), Anne Erm (Jazzkaar), Helen Sildna (Tallinn Music Week) sekä Viron kulttuuriministeri Rein Lang, joka on työskennellyt ennen poliittista uraansa musiikin ja media-alan parissa.
Viikonlopun aikana haastatteluun saadaan kotimaisia tähtiä, kuten Michael Monroe, Jukka Poika, Paleface ja Von Hertzen Brothers. Metro Live -lavalle kipuavat esimerkiksi Kim Herold, Freeman, Munamies, Erin, Poju sekä Arttu Wiskari. Perjantaina klo 12 julkistetaan perinteikkään Muusikkojen Liiton tunnustuspalkinnon saaja.
Ammattilaisten vinkkejä soittoharrastukseen
Soitonharrastajat tai sellaisiksi tahtovat voivat poiketa Klinikoilla hakemassa ammattilaisten vinkit soitinten käsittelyyn ja lauluäänenkäyttöön. Kokeilemaan pääsee kitaran, rumpujen, harmonikan, viulun ja kontrabasson soittoa. Perheen pienimmät voivat uppoutua muskarin lumoihin. Klinikkojen ohjelman järjestävät Helsingin Konservatorio, Pop & Jazz Konservatorio, Musiikki- ja kulttuurikeskus VERSO, Metropolia AMK ja Itä-Helsingin musiikkiopisto.
Musiikkimessut järjestetään samaan aikaan Helsingin Kirjamessujen, Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtuman sekä ArtForumin kanssa. Tapahtumat ovat avoinna 27.–30.10. to, la–su klo 10–18, pe klo 10–20. Kaikkiin tapahtumiin on pääsy samalla lipulla.
Musiikkimessujen ohjelma on nähtävissä kokonaisuudessaan osoitteessa www.helsinginmusiikkimessut.fi
Lisätiedot:
Suomen Messut, tiedottaja Marika Silvola
marika.silvola@finnexpo.fi, 050 359 1810
Viron ohjelmasta:
Viro-instituutti Suomessa, Grete Ahtola, grete@viro-instituutti.fi, puh. 09 805 669
Viron suurlähetystö, Liisa Ojaveer, liisa.ojaveer@mfa.ee
Muusikkojen Liiton palkinnosta:
Muusikkojen Liitto, puheenjohtaja Ahti Vänttinen,
ahti.vanttinen@muusikkojenliitto.fi, 050 5695 585
Uutiset
Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto 2011 Lue lisää >Kotimaisia ja virolaisia tähtiä Helsingin Musiikkimessuilla Lue lisää >
Virolaiset artistit valtaavat Musiikkimessut ja Siltasen Lue lisää >
Helsingin Musiikkimessujen monipuolinen ohjelma julkaistu Lue lisää >
Muusikkojen Liiton palkinto luovutetaan Helsingin Musiikkimessuilla Lue lisää >
Viro on Helsingin Musiikkimessujen teemamaa Lue lisää >


